Aukusti Gospel
Sunnuntaina 21.8.2011
Sunnuntaina juhlat jatkuvat hengellisen ohjelman merkeissä. Juhlien juhlat laitetaan pystyyn Jalasjärven seurakunnan, vapaaseurakunnan ja helluntaiseurakunnan puhaltaessa yhteen hiileen. Tapahtumapaikkana on intiimi JanNu-teltta.
Yleisölle ilmaisessa Gospel-tapahtumassa saadaan nauttia letkeästä reggaemusiikista Kaemon tahtiin, House Band säestää yhteislauluiksi rippikoulusta tuttuja Nuoren Seurakunnan veisuja. Seinäjoelta saapuu esiintymään lasten King’s Kids ylistystanssiryhmä sekä jalasjärvisten nuorten draamaryhmä esittää muutaman evankelioivan tanssidraaman. Lisäksi luvassa on nukketeatteriesitys Viisi leipää ja kaksi kalaa.
Sunnuntaipäivän puhujana on evankelista Päivi Niemi, joka vetoaa omalla elämänkokemuksellaan niin nuoriin kuin vanhempiinkin. Tapahtumapaikalla pyörivät lettujenpaistajat ja kahvinkeittäjät, jotka jakavat ruumiinravintoa ilmaiseksi. Tapahtumakulujen kattamiseen, voi niin halutessaan antaa vapaaehtoisen kannatusmaksun lettupisteelle.
Tervetuloa päättämään Aukusti-viikonloppu erilaisella tavalla vaikkapa koko perheen voimalla!
Kysyttävää, laita viestiä hanna.marttila@evl.fi.
Aikataulu:
klo 14-17
Esiintyjät:
Kaemo

Viikonloppu huipentuu sunnuntain hengelliseen ohjelmaan, jossa reggaeyhtye Kaemo julistaa evankeliumia omalla raikkaalla ja rennolla tyylillään. Kaemo on Pohjanmaalta lähtöisin, ja se voitti Keuruulla järjestetyn SM-Gospel-kilpailun keväällä 2008. Debyyttilevy ”Perustus” julkaistiin kesällä 2009, ja Aukustin hujakoille osuu toisen albumin julkistaminen. Nuori tai vanha, tule keinumaan letkeän musiikin tahtiin, tule kuulemaan puhuttelevia sanoituksia ja anna jamaikalaisen rytmin murtaa kirkonpenkillä sisäistetyt ennakkoluulot!
Päivi Niemi

"Yhden ihmisen panos ei koko maailmaa voi muuttaa, sen tiedän, mutta omalta osaltani olen ainakin tehnyt ja tulen aina tekemään parhaani, että toivo ja evankeliumi voisi vallata ihmisten sydämiä. Jumala on luvannut olla lähellä niitä, joilla on särjetty sydän ja murtunut mieli, sellaisesta Jumalasta kehtaa kertoa!" Oheinen lainaus on Päivi Niemen omalta nettisivulta www.paiviniemi.net. Päivi Niemi on Kansan Raamattuseuran evankelista, joka on tullut monelle nuorelle tutuksi kouluvierailuillaan. Lisäksi hän on sielunhoitoterapeutti ja toiminut viimeisen 15 vuoden aikana monen syrjäytyneen ja vaikeuksiin joutuneen nuoren ja nuoren aikuisen tukihenkilönä. Päivi kertoo ilosanomaa rempseän persoonansa kautta.
Hänen sanansa eivät jää ilmaan helisemään, sillä omassa elämässään hän on käynyt läpi ihmisenä kasvamisen kipuja, joista hän on Jumalan rakkauden voimalla noussut. Rockimimmi vetoaa niin nuoreen goottityttöön kuin hapsiseen vanhukseenkin.