AUKUSTI 2018

Artistikuvaus_Pimeys.jpg

Pimeys

Pimeys on yksi viime vuosien puhutuimmista suomalaisyhtyeistä. Jo nelikon ylistetty debyytti ”Muut on jo menneet” toi yhtyeelle Emma-ehdokkuuden, ja levy nosti Pimeyden kertaheitolla Suomen musiikkikartalle. Vuonna 2015 julkaistu toinen albumi ”Aika tihentyy” oli askel seuraavalle tasolle, tuoden yhtyeelle myös valtakunnallista radiosoittoa (muun muassa ”Hetki vielä”, ”Lähdetään”).

Helmikuussa 2017 julkaistun ”Silkkitie”-albumin jälkeen Pimeys komeili Soundin kannessa, ja kiersi Suomea käännyttäen uusia faneja Pimeys-uskoon maailmanluokan live-esiintymisillään. ”Silkkitie”-pitkäsoiton myötä Pimeys on ankkuroinut paikkansa suomalaisyhtyeiden eturivissä.